Piiariikka
Sain eilen jonkun ihmeellisen inspiraatio-motivaatio aallon ja kotiin päästyäni aloin lataamaan treenimusiikkia mp3-soittimelleni. Lueskelin samalla vanhoja Kunto plus -lehtiä etsien treenivinkkejä ja valmiita kunto-ohjelmia. Kunto plus -lehdissä on joka numerossa muutamia reseptejä, joten revin ne irti ja sain idean, että voisin alkaa kokkailemaan enemmän, sillä nä mun kokkaustaidot ei oo ihan kauheen hyviä nyt :D. Oli kyllä kiva tyhjentää toi koko mp3-soitin ja ladata täyteen uutta musiikkia! Löysin muutaman hyvän sivun netistä, missä näkee kappaleen BPM:n (beats per minute). Luin jostain, että juoksemiseen sopii kappaleet, joiden BPM on 120-180, mutta latasin nyt ensiksi kappaleita 150-180 BPM:n väliltä. Oli kyllä huomattavasti kivempi juosta oikeanlaisen musiikin kanssa, eikä vain kuunnella sitä, mitä radiosta sattuu lenkin aikana tulemaan ;)!
Mun mp3-soitin on ihan kauheen vanha :D! sain tän joskus monta (5?) vuotta sitten joululahjaks ja tä on ollutkin jo muutaman vuoden aikalailla käyttämättömänä. Ei siis ihan uusinta uutta, mutta ainakin toimii ja on just hyvänkokonen taskuun lenkin ajaksi. No kesällä synttärit ;)
Tänään tein hieman erilaisen meikin kouluun. Päälle eksyi myös tiilenpunainen toppi, mitä en ole muistaakseni ennen pitänyt, vaikka onkin jo viime vuonna ostettu. Kai se on tuo väri sitten, mikä ei niin hirveästi houkuta päälle laittamaan.
Laatu ei nyt ehkä ole kovin hyvä, mutta luomissani oli sinistä luomiväriä, mitä en siis oikeasti ikinä käytä ja huulissa Avonin "can't resist coral" huulipunaa.
Huomenna sitten kampaajalle ja hiustenvärjäilyä, katsotaan mitä siitäkin sitten tulee :D.
Onks enää tiedos noi sivut mitkä löysit tosta bmp:sta ? vois itekki käydä tsekkailee :))?
VastaaPoistahttp://runningmusicmix.com/ Tuolta löysin hyviä juoksubiisejä :) ainakin ite tykkään, tosi hyvää juoksumusaa, sillä noita nyt harvemmin radiosta kuulee niin ei pääse kyllästymään ;)
Poistathänk juuu ! :> eikun ylös, ulos ja lenkille si ;D
Poista