keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karkauspäivän tekemisiä

Reetta

Tänään on ollut vähän väsynyt olo, koska nukuin yöllä melko huonosti ja heräsin aamulla jo ennen kahdeksaa. Voimat melko lopussa yskimisen ja valvomisen takia, mutta eiköhän tää olo tästä kohta parane! 

Tämän vuoden Maku- lehden kalenterissa Helmikuun kohdalla oli suklaa-aprikoosi kakun ohje, jota oli tietenkin pakko kokeilla. ;) Ohje löytyy myös netistä, netin kuva eroaa jonkin verran kalenterin kuvasta, mutta ohje on täysin sama.

Otin vähän kuvia kakun teko vaiheessa, ei mitään kovin hyviä, mutta yritetään elää sen kanssa. ;)


Niinkun näkyy, aika perus tarvikkeilla pärjäää. :)


Ensin vatkataan munat, minkä joukkoon heitetään sulatettu voi ja jauhot joihin on sekoitettu sokeri, leivinjauhe, suola, kaakaojauhe.


Sitten taikina noin puoleksi tunniksi uuniin ja kumotaan kakku tarjoilu astialle. :)



Sitten soseutetaan aprikoosit ja levitetään kakun päälle. Sitten jääkaappiin muutamaksi tunniksi (tai yöksi). Mä pidin noin 2h 30 min.


Lopuksi vielä pursotetaan kermavaahto kakun päälle. :)
Oli kyllä tositositosi hyvää! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. :)

Tänään kun on ollut vähän tylsä päivä niin sain vihdoin aikaiseksi pestä mun siveltimet. Vaikka ei niitä montaa olekkaan, niin se peseminen on vaan niin tylsää puuhaa, että en sitä jaksa harrastaa turhan usein. ;D
  Ja sain aikaiseksi täytettyä kesätyö hakemuksen ja yhteishaku lapun. Ja siivoilin huonettakin (kuvan ottamisen jälkeen) joka oli päässyt jo aika sekaiseen kuntoon.


Toivottavasti teillä muilla on ollut edes vähän hauskempi loma kuin mulla, mutta eihän sille mitään voi jos kipeeksi tulee. :D Aika hehkeänä vietän täällä kotona nämä loma päivät, vai mitä ootte mieltä. ;)








tiistai 28. helmikuuta 2012

Suut makiaks!

Reetta 


Niin kuin jo lauantaina kirjotin, että on huono olo niin tottakai tulin sitten loman aluksi kipeeksi! En ole oikeastaan koskaan kipeä, yläasteenkaan aikana en ole kertaakaan ollut pois koulusta sen vuoksi että olisin ollut kipeä :D Mutta onneksi nyt on jo vähän parempi olo ja kuumetta ei ole enään ollenkaan. 

Tänään ei ole mitään tekemistä ollut ja väsyttääkin jonkun verran niin aattelin kuvata tänne taas vaihteeksi uuden resepti kirjan. ;)


Eli Ulla Svenskin ''Suloiset suolaiset''- kirja. Äiti kuuluu kirjakerhoon ja tämä tuli kuukauden kirjana niin sain sitten toisen Ulla Svenskin kirjan. Ensimmäisen kirjan, ''Juhlaleivonnaiset'', sain joululahjaksi muutama vuosi sitten. 


Tässä kollaasissa on ''Juhlaleivonnaiset''- kirjan hienoja kakkuja. Jokainen kakku on toinen toistaan hienompia ja melkeinpä jokaiseen kakkuun on käytetty marsipaani kuorrutusta. En ole leiponut kirjasta kuin yhden jouluisen glögi juustokakun, mikä oli tosi hyvää!

Tähän uuteen, ''Suloiset suolaiset''- kirjaan en ole vielä ehtinyt perhetyä sen paremmin, mutta kirjassa oli monia hyviä voileipäkakun ohejeita, joten sellaisen voisi joskus kokeilla. :)



Ylimmäisessä kuvassa kaikki leivonta kirjat jotka omistan. Tykkään kyllä leipoa paljon, mutta useimmiten etsin netistä ohjeita, löydän lehdistä kivoja reseptejä tai telkkarissa tehdään jotain kivaa mitä haluan kokeilla, niin nämä kirjat jäävät vähän vähemälle huomiolle, mutta yritän alkaa niistäkin silloin tällöin jotakin leipomaan! :)

Ja alemmassa kuvassa näkyy kaikki ohjeet joita olen muumi- kansiooni kerännyt. Ohjeita on melko paljon ja  aika laidasta laitaan, on helppoa ja vaikeaa, perinteistä ja vähän erikoisempaa sekä suolaista ja makeaa. ;)


Nyt taidan mennä nukkumaan, syömään, katsomaan telkkaria...ihan mitä muuta vaan ku istuun tässä koneella.;D Katseellaan mitä ensi kerralla tänne kirjoitan. Ainakin joku päivä tällä viikolla vielä tulossa jokin leipomis juttu. :)






maanantai 27. helmikuuta 2012

Pikainen päivitys ja lomalle!

Piiariikka

Tummat hiukset hui! Eli värjäsin hiukset Garnier nutrisse moussella. Sävy oli 7, eli se mistä aiemmassa postauksessani mainitsinkin. Hiuksista tuli todella tummat, mutta ihan kivat. Oon aiemmin värjännyt tolla L'orealin moussella, mutta en ollut ollenkaan tyytyväinen siihen. Hiuksia lähti värin pesun mukana todella paljon ja hiuksista tuli karheat. Tämä Garnierin vaihtoehto on siis parempi, vaikkei väristä tullutkaan ihan semmoista kuin piti :D. Mutta ihan kiva, että hiukset on nyt tummemmat, sillä lauantaina, kun olin kosmetologilla värjättiin mun kulmat samalla :).

Huomenna onkin suuntana Helsinki, eli uutta postausta multa tulee vasta loppuviikosta.Tavoitteena on siis vähän laajentaa tota vaatekomeron värimaailmaa ;).

Mutta hei nauttikaa nyt lomasta, adios!

perjantai 24. helmikuuta 2012

Gold and coral

Piiariikka

Ah ihana aloitus lomalle! Tänään menin siis kaupungille koulun jälkeen. Aikaa ei ollut paljon kierrellä, sillä minulla oli aika kampaajalle jo viideksi, mutta eipä se haittaa, sillä tiistaina menen muutamaksi yöksi Helsinkiin ;). Sain kuitenkin sen verran kierreltyä, että ostin tennismailan, sen himoitsemani hiusvärin sekä vyön ja rannekorun.
Tennismaila löytyi siis Intersportista, missä oli järkyttävät alennukset! Maila maksoi normaalisti 60€, mutta oli puoleenhintaan, joten hinnaksi jäi vain 30€. Tilasin samalla Intersportin kautta sykemittarin, niin saa sitten vähän enemmän treenistä irti.
Iso rannekoru ja tuo ohut vyö löytyivät siis KappAhlista. Oon nyt oikein ihastunut kultaan ja koralliin.




Näistä kuvista voikin sitten ehkä huomata ton mun kampaajalla käynnin. Hiuksista lähti pituutta muutama sentti, niitä kerrostettiin vähän ja etuhiuksia ohennettiin jotta ne laskeutuivat kevyemmin, sillä olen nyt alkanut pitää hiuksia keskijakauksella :D. Suunnitelmissa oli värjätä hiukset nyt ja laittaa vielä tähän kuvaa sitten siitä, mutta luultavasti värjäänkin näitä myöhemmin. Nautin nyt näistä puhtaista ja hyväntuoksusista hiuksista tuon kampaajan jäljiltä ;)! Huomenna sitten aamulla kosmetologille ja muuta menoa koko päiväksi, että see ya later! Katsotaan jos saisin hiukset värjättyä vaikkapa sunnuntaina :D.

torstai 23. helmikuuta 2012

Run !

Piiariikka
Sain eilen jonkun ihmeellisen inspiraatio-motivaatio aallon ja kotiin päästyäni aloin lataamaan treenimusiikkia mp3-soittimelleni. Lueskelin samalla vanhoja Kunto plus -lehtiä etsien treenivinkkejä ja valmiita kunto-ohjelmia. Kunto plus -lehdissä on joka numerossa muutamia reseptejä, joten revin ne irti ja sain idean, että voisin alkaa kokkailemaan enemmän, sillä nä mun kokkaustaidot ei oo ihan kauheen hyviä nyt :D. Oli kyllä kiva tyhjentää toi koko mp3-soitin ja ladata täyteen uutta musiikkia! Löysin muutaman hyvän sivun netistä, missä näkee kappaleen BPM:n (beats per minute). Luin jostain, että juoksemiseen sopii kappaleet, joiden BPM on 120-180, mutta latasin nyt ensiksi kappaleita 150-180 BPM:n väliltä. Oli kyllä huomattavasti kivempi juosta oikeanlaisen musiikin kanssa, eikä vain kuunnella sitä, mitä radiosta sattuu lenkin aikana tulemaan ;)!

Mun mp3-soitin on ihan kauheen vanha :D! sain tän joskus monta (5?) vuotta sitten joululahjaks ja tä on ollutkin jo muutaman vuoden aikalailla käyttämättömänä. Ei siis ihan uusinta uutta, mutta ainakin toimii ja on just hyvänkokonen taskuun lenkin ajaksi. No kesällä synttärit ;)

Tänään tein hieman erilaisen meikin kouluun. Päälle eksyi myös tiilenpunainen toppi, mitä en ole muistaakseni ennen pitänyt, vaikka onkin jo viime vuonna ostettu. Kai se on tuo väri sitten, mikä ei niin hirveästi houkuta päälle laittamaan.
Laatu ei nyt ehkä ole kovin hyvä, mutta luomissani oli sinistä luomiväriä, mitä en siis oikeasti ikinä käytä ja huulissa Avonin "can't resist coral" huulipunaa.

Huomenna sitten kampaajalle ja hiustenvärjäilyä, katsotaan mitä siitäkin sitten tulee :D.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

I ♥ Chicken

Reetta

Tänään otin kuvia vaatteista mitkä oli tänään päällä. Ei ole mitenkään erikoiset vaatteet, ainut erikoinen asia päivän asussa on se että laitoin aamulla hupparin päälle. En käytä huppareita oikeastaan koskaan, enkä niitä kyllä pahemmin omistakkaan. Kotona on kiva olla huppari päällä, mutta koulussa mun päällä näkee useimmiten neuletakin tai pitkähihaisen puseron. Nykyään laitan melkeinpä aina paidan housuun, en tiedä mistä se johtuu mutta tuntuu ja näyttää ihan kivalta, niin miksipäs ei. ;)


















Toinen asia minkä olen huomannut on mun meikkaus tavat. Nykyään aamun laittautumiseen kuuluu meikkivoiteen levitys ja hiusten laitto ponnarille. Eipä siellä koulussa varmaan kukaan mun perään katsele, niin ei  jaksa ulkonäköön niin kauheasti panostaa. ;D 


Ja kun vihdoin pääsin kotiin aloin tekemään yhtä lemppari ruokaani. Taino eipä tässä mitään erikoisia ruuanlaitto taitoja kaivata kun heittää kanat pannulle ja siitä lautaselle, mutta kuitenkin!


Rakastan maustamatonta kanaa, vaikka en sitä kovin usein syökkään. Joskus syön sen ilman mitään mausteita ja joskus, kuten esim. tänään laitan vähän curryä ja mustapippuria, ja lisäksi hernemaissiporkkanaa, raejuustoa ja tonnikalaa ja leipää paprikalla ja kurkulla! Hyvää on. :)

Ja tänään taidan taas vähän jumppailla ja lukea uutta Miss Mixiä ;)




tiistai 21. helmikuuta 2012

Himos

Reetta

Hengissä ollaan Himoksen reissun jälkeen! Oli tosi kiva reissu ja mukana ollut porukka oli tosi mukava. Kuvia ei reissusta paljon ole, mutta näillä mennään mitä sunnuntaina otetttiin.

Matkaan lähdettiin siis 7 aikaan lauantai aamuna ja matka himokselle kesti noin kolme tuntia. Perillä sitten vuokrattiin sukset, kypärä, lasit, monot kahdeksi päiväksi ja makso yhteensä 56 € ryhmäalennuksella. Mä tai Piiariikka ei oltu kumpikaan lasketeltu ennen, joten vähän pelotti mennä rinteisiin, niin päätettiin mennä hiihtokouluun. Ensin piti ottaa yksityinen tunti, mutta se oli älyttömän kallis, en tarkkaa hintaa muista mutta maksoi yli 50, jollei jopa 60€, joten päätettiin osallistua ryhmä tunnille joka maksoi 37 €/ hlö. Ryhmään ei kuitenkaan osallistunut muuta kuin mä ja Piiariikka niin saatiin yksityistunti huomattavasti halvemmalla! Ja tunti kesti siis kaksi tuntia.


Tässä kuva rinteistä joita lasketeltiin lauantai päivä. Sunnuntaina ei lasketeltu yhtään. Ilma oli tosi huono, lauantai yönä yöunet jäi vähän vähäisiksi joten väsytti älyttömästi ja paikat oli kipeenä lauantain lasketteluista, niin päätettiin jättää sunnuntai laskettelut väliin. Sunnuntai päivä aloitettiin himoksella istumalla kahvilassa syödessä pullaa ja jutellessa kaikesta. Siitä siiryttiin istuskelemaan muualle ja aika kului nopeesti taas jutellessa. Kahden maissa taidettiinkin siirtyä bussiin missä katseltiin elokuvia, pelattiin aliasta ja oltiin kännyköillä facebookissa.

Menomatkalla oltiin väsyneitä ja yritin nukkua, mikä oli mahdotonta, sillä muilla ei ollut tietoakaan nukkumisesta. Kotona olin puoli yhdeksän maissa ja nukkumaan menin jo ennen kymmentä, väsymys oli suuri! (on vieläkin.)

Tässä pari kuvaa meistä, niin saa jonkun näkösen käsityksen minkä näköisinä tuolla reissussa oltiin.

                                                                                                                              

Mun laskettelut, enkä usko että Piiariikankaan laskettelut jäi tähän yhteen kertaan, sen verran kivaa oli että pakko vielä joskus päästä uudestaan! Mulla ei paikat tullu reissusta oikeastaan yhtään kipeeksi, paitsi pohkeet, mutta nekin jo aika hyvässä kunnossa. Ja molemmilla jalassa citymarketista ostetut toppahousut joista taisin jokin aika sitten mainita. Oli ihan hyvät housut vaikka olikin molemmille liian isot. 

Nyt ei tuu ainakaan mieleen enää reissusta mitään, joten eiköhän tää ollut tässä. ;)

maanantai 20. helmikuuta 2012

Vaatteita

Piiariikka

Joo o, eli tässä on nyt pikkuhiljaa selviydytty tosta Himoksen reissusta :D. Tosiaan eilen illalla tultiin kotiin ja siitä meninkin sitten suihkun kautta nukkumaan. Reetta kirjoittaa myöhemmin sitten tuosta reissusta enemmän, mutta hauskaa oli:).

Perjantaina mulle tulikin sitten postin mukana paketti vaatteita! Enimmäkseen nuo vaatteet onkin sitten kesäksi, mutta tänään yksi tilaamista paidoista eksyikin heti päälle!
Nuo "viivat" mitkä tuossa paidassa on, on paljetteja ellei sitä tästä kuvasta huomaa:D. Tää kokonaisuus toimi sitten tänään päivän asuna, tosin neuletakin kera. Kauheeta huomata, että mulla on tosi usein nykyään noi korkeavyötäröiset housut:D.



Tässä on sitten muita tilaamiani vaatteita. Vasemmalla on vaaleanpunainen paita, mikä on pidempi takaa, uskon että tämä tulee olemaan kesällä aika usein päällä:D. Keskellä on vaaleanpunaiset/lilat chinot, tilasin koon XS, mutta nämä on liian isot. Oikealla valkoinen, todella kevyt ja ihana paita. Tilasin myös muita vaatteita, mutta tässä on nää lempparit. 

Viimeviikolla, kun siivosin tuon vaatekomeron löysin joskus ajat sitten ostamani jumpsuitin. En ole ikinä pitänyt tätä missään, enkä edes muistanut omistavani tällaista:D. Toivottavasti pian tulee joku tilaisuus, mihin voisin heittää tämän päälle.

Ja vihdoinkin sain tämän mekon valmiiksi! Tein tämän siis koulussa ja tän kanssa oli kauheeta säätöä, sillä se istui muuten hyvin, mutta oli liian löysä vyötärön kohdalta.

Mutta hei, eikun vain odottelemaan Reetan kirjoitusta (järkyttävien kuvien kera) siitä Himoksen reissusta;)!

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kiharat

Reetta

Ennen kiharsin hiuksia tosi usein, kasilla melkein päivittäin, nykyään ehkä kerran kuukaudessa. Oon aina kihartanut suoristusraudalla, mutta pari vuotta sitten hankin kiharruspuikon ja nykyään silläkin teen kiharat aina välillä. Tavalliset kiharat mitkä teen kouluun, teen aina raudalla ja juhliin teen puikolla. :)

Tässä siis suoristetut hiukset joita alan kihartamaan:





















En tee hiuksilleni mitään, ellen laita niihin lämpösuojaa. Ennen mulla oli cutrinin lämpösuoja, mitä piti suihkuttaa aina yhteen osioon kerrallaan, mutta olen sen verran laiska, että ostin TRESemmén suojan, minkä voi suihkuttaa koko päähän.




















Ja tässä mun suoristusrauta, en tiedä mikä tän oikea nimi on mutta ainakin merkki on BaByliss ja sivussa lukee ''wet and dry''. Ihan hyvä rauta, hyvin kestänyt mulla nyt pari vuotta.


Sitten vaan kihartamaan. Joskus, melko harvoin, kiharran hiukset kerroksittain, mutta siinä kestaa sen verran kauemmin, että mielummin kiharran hiukset auki sieltä täältä ja lopuksi katson mistä pitää vielä kihartaa.


Tässä on puolet hiuksista kiharrettu. Niin kuin näkee hiuksista tulee paksummat, mutta lähtee niistä pituuttakin jonkun verran pois. Vasen puoli onnistuu mulla aina paremmin kuin oikea, pitää vielä treenailla. ;)

Ja sitten tässä valmiit hiukset:



Annan hiusten jäähtyä hieman ja sitten haron niitä kevyesti sormin ja vedän hiuksia kevyesti alaspäin, niin  että ne aukeavat vähän. Ja lopuksi muutama suihkaus lakkaa päälle, valmiita ollaan. :)

Kuvien laatu nyt on vähän huono, kun ei toi aurinko oikein paista tässä kuuden aikaan illalla. Huomenna olisi sitten lähtö sinne Himokselle Piiariikan kanssa 7 aamulla. Kumpikaan ei ole koskaan lasketellu, että peukut vaan pystyyn että selvitään sieltä ehjinä takaisin. ;) 





torstai 16. helmikuuta 2012

Lisää henkareita!

Piiariikka

Mulla meni tänään kaksi tuntia siivota vaatekomero! Tarkoituksena oli ottaa siivouksen lisäksi vähän kuvia joistakin vaatteista. Vaatteita olikin muistamaani enemmän joten aikaa kului paljon :D. Vaatekomeroni on vielä hieman kesken, sillä siitä puuttuu ovet ja nuo tangotkin sain vasta muutama kuukausi sitten laitettua. Tilaa on tosiaankin liian vähän.

Henkareita ei siis tosiaankaan ole tarpeeksi ja näyttää siltä kuin nuo hyllyt oksentaisivat mun vaatteet tuolta alas :D. Tilaa vie myös tuo laskeva katto, eikä vaatekomerooni voikaan kävellä kuin muutaman askeleen. Tilasin juuri viime viikolla lisää vaatteita, että katsotaan miten sekaiseksi tuo sitten taas muuttuu. Ja tosiaankin tästä tän mun vaatekomeron värimaailman näkee hyvin:D



Oon joutunut sijoittaan myös suurimman osan mun kengistä jonnekin muualle, sillä tuolla ei vaan yksinkertaisesti ole tilaa. Laukutkin on ihan mytyssä tuolla kenkien takana.

Tämä kuva kyllä lämmittää sydäntä, sillä tästä näkee kuinka paljon vaatteita saa tuolle tangolle vielä mahtumaan kunhan saan niitä henkareita. Eikun vaan henkareita ja lisää vaatteita ostamaan niin hyvä tulee;).

Huomenna tai ensi viikon alusta sitten kuvia joistakin vaatteista, mitä en ole pitänyt tai sitten vähän fiilistelyä kesävaatteissa! Sain myös tänään tekemäni mekon valmiiksi. Katsotaan nyt mitä huomenna ehtii, kun pitää vielä ne viimehetken ostokset tuonne Himokselle hankkia;).

Meikkiä ja jumppaa

Reetta
Aamulla oli normaalia enemmän aikaa laittautua, koska en jaksanut tehdä hiuksille mitään, niin päätin sitten vähän panostaa silmämeikkiin. Yleensä laitan silmiin vain ripsarin ja joskus joku pieni rajaus.Tänään laitoin kultasta luomiväriä (näyttää kyllä ihan oranssilta) liikkuvalle luomelle ja sitten tumman ruskeaa häivytin ulkonurkkaan ja alaluomelle. Ripsariakin laitoin normaalia enemmän. Koska silmissä oli paljon meikkiä halusin pitää loppu naaman neutraalina eli vähän aurinkopuuteria ja nudethuulet. :)


Otin aamulla meikistä kuvan, ja ei ole tarkoitus olla mikään herutus kuva! ;D

Nyt onkin aika sitten vähän jumppailla ja katsella telkkaria loppu ilta. Tässä kaksi videoo mitkä teen tänään. Ja tähän päälle vielä jotakin omaa lihaskuntoa. Youtubessa on tosi paljon hyviä jumppavideoita, hakusanalla ''pilates''.

                                                     

                                                       

Ja sitten uuden Demin lukemista. :)



keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Mainosten uhri

Piiariikka

Luin tänään tuon Reetan postauksen ja tuli itsellekin sellainen olo, että voisi värjätä hiukset! Mainosten uhri kun olen, heitin OnePiecen ja toppatakin päälle, Reebokit jalkaan ja laitoin koiralle hihnan ja lähdin kävelemään kauppaan. Tarkoituksena oli siis ostaa tuota uutta Garnier Nutrisse Moussea, vaikka kaapissa lojuukin jo valmiiksi kaksi hiusväripakkausta:D.


Tätä herkullisen väristä hiusväriä lähdin siis metsästämään, mutta eihän sitä löytynyt! Katselin jo tuota väriä viikonloppuna, kun olimme kaupungilla Reetan kanssa, mutta silloin ajattelin, että kyseinen väri olisi liian vaalea. Mulla on kuitenkin sen verran punaistapigmenttiä hiuksissa, että uskon, että tuolla värillä saisi ihan kivan väriset hiukset:).  En kuitenkaan turhaan repinyt tota koiraa perässäni kauppaan asti.


Mukaan lähti siis mun lempipakkaus teetä! Pakkauksessa on siis perus vihreän teen lisäksi neljää eri makua: minttu, jasmiini, sitruuna sekä bergamottiaromilla maustettu tee. Että eikun vain tv:tä katsellen ja teetä juoden rentoutumaan loppuillaksi, mums!